Satunnainen kuva

Share |

Motopark 1, Virtasalmi 2009

Motopark                           

SM-kauden toisessa kisassa sijoitus yhdestoista 

Su 07.06.2009 Kilpailu 

Aamun warm up oli 10 minuuttia. Joakim pääsi ajamaan ensimmäistä kertaa Motoparkin radalla kuivalla kelillä. Nopeus pyörässä ei ollut aivan kohdillaan, joten warm up:in jälkeen piti tehdä pientä hienosäätöä. Motoparkin rata on SM-sarjan vauhdikkaimpia, joten 10 minuutin aikana jarrumerkkien löytyminen on työlästä. Startti ei onnistunut lainkaan suunnitelman mukaan. Ensimmäiseen kaarteeseen ajettaessa Joakim oli toiseksi viimeinen, joten kilpailussa edetessä oli kova työ nostaa sijoitusta ylemmäs. Kilpailun edetessä myös sijoitukset paranivat. Joakim nousi parhaillaan kahdeksanneksi, kunnes hän ajautui kilpailun viimeisellä kolmanneksella pääsuoran shikaanissa kanttikiville ja kanssa kilpailijat käyttivät tilaisuuden oitis hyväkseen. Horjahduksen jälkeen alkoi jälleen takaa-ajo, mutta kierrokset loppuivat kesken. Lopullinen sijoitus Motoparkin kilpailussa oli yhdestoista. Kilpailun jälkipalaverissa, Joakim totesi pyörän olleen varsin vaikea ajettava. Perän ja keulan pidon kanssa oli ongelmia koko kilpailun ajan.   

Joke_Virtasalmi 

  

La 06.05.2009  Aika-ajot 

Lauantai aamu Motoparkin radalla valkeni jälleen sääennusteen mukaisesti sateisena. Joakim:in ensimmäiset kilometrit Motoparkin radalla päästiin suorittamaan edellispäivänä. Perjantaina ajettiin kaksi settiä, joiden pohjalta ei juuri säätöjä päästy kokeilemaan. Lauantain aika-ajo ajettiin aikalailla näppi tuntumalta, ilman aikaisempia muistiinpanoja. Joakimille rata oli uusi, uusine olosuhteineen, joten odotukset aika-ajon suhteen olivat varsin realistiset. Ensimmäinen aika-ajo meni suurelta osin tunnustelun merkeissä, joskin odotukset olivat hieman suuremmat, kuin loppuaika.  Ensimmäisen aika-ajon jälkeen, sijoitus oli vasta seitsemästoista.Henkinen valmistautuminen ja radan karttapohjan tarkastelu toiseen aika-ajoon tehtiin ensimmäistä aika-ajoa huolellisemmin. Pohjatyö toikin parempaa tulosta ja toisessa aika-ajossa aika paranikin miltei kahdeksan sekuntia. Lähtöruuduksi varmistuikin paikka yksitoista.