Alastaro Scandinavia Open / SM-osakilpailut 27 -28.06.2009
Scandinavian Open / SM-osakilpailussa ajettiin viikonlopun aikana 2 kilpailua, sekä lauantaina että sunnuntaina. Aikataulu poikkesi myös hieman totutusta SM-osakilpailun aikataulusta. SM-kilpailuissahan ajetaan normaalisti 2 aika-ajo osiota lauantaina ja sunnuntaina warm up ennen varsinaista kilpailua. Tämän viikonlopun aikana kaikissa luokissa ajettiin kumpanakin päivänä aika-ajot heti aamusta ja iltapäivällä oli varsinaiset kilpailulähdöt. Lauantain aika-ajossa Joakim saavutti rookie kauden parhaan aika-ajo tuloksensa, ollen kahdeksas. Sunnuntaina aika-ajo tulos putosi pykälällä alaspäin, ollen yhdeksäs. Lauantain kilpailussa Joakim sai kohtuullisen startin ja sukelsi ensimmäiseen kaarteeseen yhdeksäntenä. Tämän jälkeen Joakim taisteli kilpailun kakkosryhmässä aina kisan puoleen väliin saakka, mutta joutui toteamaan tässä vaiheessa ryhmän nopeuden olevan omaa vauhtiaan hieman nopeampi. Kilpailun loppuosion Joakim taisteli Norjan Henning Flathaugin kanssa. Poikien paikat vaihtelivat sijoilla kahdeksan ja yhdeksän, kunnes kierroksella ohitettavat sekoittivat pakkaa ja Norjan poika sai repäistyä parin sekunnin etumatkan, jota Joakim ei saanut kurottua kiinni. Lauantain kilpailun lopullinen sijoitus oli yhdeksäs, joka on myös kauden paras sijoitus. Varikolle päästyään, kilpailu käytiin läpi mekaanikoiden ja valmentajan kanssa, ja todettiin, että pyörään ei tarvitse tehdä muutoksia seuraavan päivän kilpailua varten. Palautepalaverissa todettu takapään pito-ongelma saadaan seuraavan päivän kisaan parannettua rengastuksella. Sunnuntaipäivä valkeni edellispäivää lämpimämmissä merkeissä. Aika-ajoissa Joakim saavutti yhdeksännen sijan, joka edellispäivään nähden oli pykälää heikompi. Samoin kierrosaika jäi hieman lauantaipäivän aika-ajoa huonommaksi. Tämä ei kuitenkaan Joakimia huolettanut, vaan tuntuma ja itseluottamus olivat kohdallaan. Sunnuntain kilpailuja saapui seuraamaan myös MotoGP kuljettaja Mika Kallio, joka toimii Joakimin toisena valmentajana. Mikan saapuessa paikalle kaikki olivat luonnollisesti kiinnostuneita hänen tilanteestaan, sillä hän oli kaatunut edellispäivänä Assenin MotoGP kisan yhteydessä. Rauhalliseen tyyliinsä Mika kävi kiinnostuneiden kanssa kaatumiseen liittyvät seikat läpi, jonka jälkeen hän saapui varikkoteltalle. Ennen starttia Mika evästi Joakimin oivaan kilpailuvireeseen, joka näkyikin kauden parhaana sijoituksena. Edellispäivään verrattuna kierrosaika parani kaksi sekuntia. Kilpailussa Joakim taisteli alusta saakka kakkosryhmässä sijoista 5 – 7. Joakimille ominaiseen tyyliin hän seuraili edessä ajavien Hans Halisen ja Samuli Sahalan linjoja ja keskinäistä taistelua sijoista viisi ja kuusi. Maalisuoran lopussa Joakim ajoikin sijalle kuusi, ja sen jälkeen hän sai ajettua kaarteessa jo sijalle viisi, mutta epäonnekseen seuraavaan kaarteeseen tullessa Joakim ajautui kaarteessa radalta hiekalle, menettäen samalla saavuttamansa paikan. Viimeiset kierrokset Joakim ajoi varmistellen. Hän saavutti kauden parhaan sijoituksensa, sijan seitsemän.
|