Räyskälä, SM-osakilpailuJoakim neljäs Räyskälän SM-kilpailussa Räyskälä 8-9.08.2009
Kauden kuudes SM-osakilpailu käytiin viikonloppuna Räyskälän lentokenttä radalla. Kyseinen kilpailupaikka poikkeaa normaali moottoriradasta varsin suuresti. Radan pinta on hyvin epätasainen ja kapea. Radalla ei ole lainkaan rataa reunustavia betonirotvalleja. Rata on suurelta osin varsin kapea, joten kilpailun aikaisten ajolinjojen valinta on vaikeaa. Joakimin mielestä Räyskälän lentokenttä rata on radoista kaikkein vaikein ajettava. Vaativuutta viikonlopun kilpailuun toi vielä varsin rajoitettu harjoitteluaika ennen varsinaista kilpailua. Lauantain ensimmäinen aika-ajo meni suurelta osin rataan tutustumiseen ja tuntuman hakemiseen. Ensimmäisen aika-ajon sijoitus oli kymmenes. Toiseen aika-ajoon pyörään ei tehty muutoksia, vaan kaikki tuntui olevan kutakuinkin kohdallaan. Toisessa aika-ajossa aika parani sekunnin verran, jonka tuloksena yhdistettyjen aika-ajo tulosten jälkeen, Joakim lähti sunnuntai päivän kilpailuun lähtöruudusta seitsemän. Sunnuntaiaamuna aikataulumuutos sählinkien vuoksi menetimme warm up ajosta muutaman tärkeän minuutin, ajatellen muutenkin vähäistä tutustumisaikaa rataan. Kilpailu startissa Joakim sai kohtuullisen lähdön ollen ensimmäisen kierroksen jälkeen kahdeksas. Kärjessä Niklas Ajo ja Erno Kostamo kävivät omaa taisteluaan SM-kokonaiskilpailun voitosta, jonka lopulta Niklas voitti ja varmisti itselleen samalla kauden 2009 Suomen mestaruuden. Joakim taisteli neljän kuljettajan ryhmässä ( Joel Suurhasko, Valter Patronen, Jerry Soini ) alkuun sijoista yhdeksän – kuusi. Kierroksella kymmenen Joakimin yrittäessä parantaa sijoitustaan pääsuoran jälkeisessä mutkassa, mutka ajautui hieman pitkäksi. Mutkassa Joakimin ja toisen kuljettajan pyörät ajautuivat yhteen, jolloin toisen kuljettajan eturengas iskeytyi Joakimin pyörän katteisiin ja ajosaappaisiin. Onneksi kumpikin pääsi kuitenkin jatkamaan kilpailua, vaikka toista pyörää ajaneen kuljettajan ohjaustanko juuttui osittain Joakimin takakatteeseen tehden siihen reiän. Edellä ajaneet Valter ja Joel saivat rytäkän seurauksena repäistyä n. 3 sekunnin eron, joka pysyi loppu kisan muuttumattomana. Kilpailussa Joakim ylsi jälleen SM-sarjan parhaaseen sijoitukseensa ollen tuloslistan neljäs. SM-sarjan kokonaiskilpailussa sijoitus säilyi kahdeksantena. Viikonlopun kilpailussa Joakimin valmentajana toimiva Vesa Kallio varmisti itselleen Superbike luokan Suomen mestaruuden.
|